perjantai 30. heinäkuuta 2010

Dragon Age RPG, osa 1

"For Ferelden!"
-King Caylan, Dragon Age: Origins

Pelilauta.fi sivustolla tuli jo puhuttua Dragon Age RPG-kamppiksesta jossa olen mukavan vaihtelun vuoksi pelaajana. Yksi vakiopelaajistamme halusi kokeilla siipiään pj:nä joten mielelläni annoin tämän mahdollisuuden. Dragon Agen maailma oli meille molemmille tuttu tietokoneen ruudulta, Dragon Age: Origins on läpipelattuna molemmilla. Mukaan saatiin helposti kaksi vakiopelaajaa ja näin pääsimme aloittamaan seikkailun Fereldenissä.

Ensimmäinen osa prosessia oli maailman selventäminen. Tämä osa kuului enemmän pj:lle mutta olin aktiivisesti mukana, koska tätä pyydettiin ja halusin samalla tehdä mahdollisesta "omasta" Fereldenistä samanlaisen kuin pj:mme. Mietimme erilaisia suomennoksia pelin termeille mikä kävi yllättävän helposti. Osa kiitos kuuluu myös Endless Bag of Gamesin MkaYlle, joka jakoi oman kamppiksensa sanastoa meille. Grey Warden kääntyi Harmaaksi Vartijaksi, Chantry Kappeliksi ja Darkspawn pimeydensikiöksi. Samaan prosessiin kuului myös maailman omien sääntöjen ja arvojen määrittely. Esimerkiksi miten Maagien Piiristä maagi pääsee ulkomaailmaan kulkemaan ilman kappeliritari saattuetta? Miten tätä vahditaan? Tästä kyseisestä aiheesta pj:n ja omat näkemykseni erosivat eniten. Lopputulos oli, että maagi pääsee Tornista ulkomaailmaan 1) perhesyiden takia  2) tutkiakseen jotain Piiriä kiinnostavaa aihetta. Molemmat liittyvät yhteen tämän hetkisistä hahmoista. Muitakin tämän kaltaisia pohdittiin mutta niistä olimme selkeästi lähes samaa mieltä.

Seuraavaksi oli edessä suunnittelukerta, ennen hahmojen luomista. Pj ja pelaajat saman pöydän ääressä keskustelemassa siitä mitä peliltä haluttiin, mitä ei haluttu ja myös alustusta pelin lähtökohtiin. Huomasin tämän oikein toimivaksi jutuksi, pystyin helposti miettimään hahmoni peliin sopivaksi ja sain paljon ideoita taustaan ja tavoitteisiin. Tämä tulee vakiojutuksi omiin peleihini. Tässä yhteydessä tulivat myös "talon säännöt" muidenkin pelaajien tietoon olkoonkin, että mitään kovin radikaalia ei ollut luvassa. Hahmonluonnissa saisi heittää toisen rivin ominaisuuksia mutta tämä toinen olisi pakko pitää, kestopisteitä ja manaa heittäessä sama juttu, toisen kerran saisi heittää mutta toinen tulos olisi pakko pitää. Itse pidin tästä, antaa vaihtoehdon ilman mahdollisuutta munchkata/power-pelata, ei sillä että tämä olisi yleinen ongelma peliporukassamme. Näillä puheilla aloimme suunnitella hahmoja, itselläni ja olikin jo idea mielessä kun taas toinen vakiopelaajista ei tiennyt mitään koko maailmasta ennen tätä keskustelua.

Pelistä löytyy kolme erilaista ammattia, soturi, varas ja maagi. Koska toiset pelaajat olivat ottaneet varkaan ja maagin itselleen, jäi soturin rooli itselleni. Vaikka kaikkien roolien täyttäminen ei ole välttämätöntä niin halusin päästä kokeilemaan soturia ja jättää muiden ammattien testaamisen muille. Seitsemästä taustasta valitsin tavallisen fereldeniläisen [ns. vapaan fereldeniläisen], jotka ovat enemmistö Fereldenissä. Näistä peliteknisistä jutuista voin kirjoitella lisää jos joku vaatii.

Garrickista tuli sellainen hahmo, jota en ole pelannut juurikaan. Suoraselkäinen Kappelin oppeja seuraava kaveri, joka ei juokse suoraa vaaraan. Haluaa Harmaaksi Vartijaksi tai edes auttaa heitä, sekä nähdä Orzammarin. Vihollisten tappamista on vältetty viimeiseen asti ja muille ryhmänjäsenille on näytetty kaapin paikkaa näiden sooloillessa, lähinnä hienohelma maagi Eloralle, joka välittää vain omasta kuvastaan peilissä ellei voi hyötyä muista jotenkin. Välttelee paluuta Torniin viimeiseen asti ja koittaa siinä ohessa saada isänsä hengiltä perinnön vuoksi. Tappanut oman veljensä päästäkseen tavoitteeseensa. Alaghosdor [jotain tuonne päin] on dalish-haltioiden heimosta lähetetty tiedustelija jonka tavoitteena on oppia ihmisistä ja välittää tämä tieto heimolleen.

Dragon Age RPG:stä riittää vielä kerrottavaa mutta ehkä tässä vähän alkuinfoa kampanjastamme.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Aloitus

"Remind me to never play poker with GM"
-Darths&Droids
 
Olin pitkään jo miettinyt blogin pystyyn laittamista, juurikin roolipelaamista ja muista harrasteitani käsittelevän blogin. Kun yllä oleva sitaatti ilmestyi eteeni, oli vaikein asia, itselleni kelpaava blogin nimi, jo valmiina joten jäljelle jäisi vain sisällön tuottaminen. Pitkään tuntemani tarve saada purkaa parin roolipelikampanjan luomia ajatuksia, sekä ajatuksia roolipelaamisesta ylipäätään sekä muista harrastuksistani. Vaikka miniatyyripelit ovat olleet noin vuoden "kakkosharrastuksen" osassa niin niistäkin riittänee kirjoiteltavaa, ainakin Blood Bowlista.

Tarkoitus on kirjoitella suomeksi merkintöjä mutta ehkö jossain vaiheessa pari englannin kielistä merkintää eksyy mukaan. Pidetään ensimmäinen merkintä asiallisissa mitoissa, lyhyesti siis Blue_Hill ja hänen bloginsa pääsisällöt olivat tässä.

Pahoittelut karmeasta skinistä, pitää tähän panostaa hetki lisää.